Miltä Espanjan kiinteistömarkkinat näyttävät?
Miltä Espanjan kiinteistömarkkinat näyttävät?

Kuten odotettua, kiinteistökaupat vuonna 2017 ylittivät 450 000 liiketoimintoa Espanjan tilastoviraston (INE) tietojen mukaan. Kiinteistöjen osto ja myynti nousi 14,6 %:lla, joka on suurin kasvu vuonna 2007 alkaneiden historiallisten tapahtumien jälkeen. Tilastot ovat kuitenkin kääntyneet nousuun useiden alamäkien jälkeen. Lisäksi vuoden 2008 jälkeen (yli puoli miljoonaa kauppaa) taloja ei ole myyty yhtä paljon.

Vuoden 2017 lopussa kiinteistökauppojen taso oli parasta, mitä ne ovat olleet vuoden 2013 historiallisesta laskusta lähtien. Neljässä vuodessa, kiinteistöjenmyynti on noussut 300 000:sta liiketoimesta yli 450 000:een viime vuonna, eli 48,5 % prosentin kasvulla INE:n tietojen mukaan.

Joulukuussa rekisteröidyt 32 211 liiketoimintoa eri Espanjan maarekistereissä (Colegios de registradores de la propiedad) tekivät vuoden 2017 loppusummaksi 464 423 kauppaa, joka on 14,6 % enemmän kuin vuonna 2016. Tämä nousu on historian suurin siitä lähtien kun INE alkoi pitämään tilastoja vuonna 2007.

Fernando Encinar, idealistan tutkimuspäälikkö, selittää, että tämän vuoden tilastot ylittivät kaikki odotukset aina 2009 luvulta lähtien. Ala on onnistunut voittamaan Katalonian kriisin, missä liiketoimien kasvu laski 20 %:sta kesäkuussa 13 %:iin vuoden lopussa. Se, että uusi rakentaminen kasvaa taas, on yksiselitteinen merkki alan hyvästä terveydestä, vaikkakin luvut ovat melko vaatimattomia kovan kysynnän alueilla.

Vuonna 2017 jo kertaalleen asutettujen asuntojen myynti oli enemmän kuin 380 000 kauppaa, mikä on 82,1 % kokonaismyynnistä. Lopulliset numerot osoittavat, että liiketoimia on 15,4 % enemmän kuin vuonna 2016, mikä tarkoittaa viittä peräkkäistä kasvun vuotta, vaikkakin se osoittaa myös tiettyä maltillisuutta, sillä se on pienin kasvu vuodesta 2013.

Uudisasuntojen osalta tilastot näyttävät tauon kuuden vuoden huonossa kulussa ja 10,8 %:n kasvun vuonna 2017 verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin rakennettiin 83 260 uudisasuntoa. Tämä on 17,9 % viime vuoden kokonaistoimista, ja se on kaukana yli 350 000 uudesta talosta, jotka myytiin vuonna 2007.